Minun ei ehkä olisi syytä paljastaa tätä mutta kerron teille kuitenkin...

Talvikuukaudet ovat minusta todella tylsää aikaa, enkä tiedä oliko sillä jotain vaikutusta asiaan kun ryhdyin näkemään ystäväni Paapelin aivan uudessa valossa.. Aiemmin olin pitänyt Paapelia vain mukavana kaverina jonka kanssa on hauskaa juosta pihalla ja leikkiä palloilla, Paapeli on aina ollut kaveri minun makuuni, todellinen herrasmies joka pitää aina meidän heikkojen naisten puolta... Aina valmis luopumaan luustaan ilman kinastelua sekä puolusti kovasti haukkumalla minua vieraita koiranturrikoita kohtaan joita pihallemme eksyi.

Kuitenkaan en  ollut ikinä ajatellut mitään romattista, ei, se ei todella tullut mieleenikään..!!! Paapelilla on kieltämättä komean paksu turkki vaikka se ei pitkää karvaa olekaan mutta vaikka kuinka ihmiset sanovat Paapelia komeaksi ja erikoiseksi ulkonäöltään, olin kuvitellut tulevan sulhaseni olevan suurikokoinen ja raskastekoinen tumma komistus kun taas Paapeli on varsin lyhyenläntä, puolet minua matalampi töppöjalka. Kropalla pituutta kyllä löytyy ja pää on siihen muuhun vartaloon verrattuna ihan liian suuri... Ja löysää nahkaakin roikkuu kaulan ympärillä aikamoinen määrä. Paapeli ei ole missään nimessä tumma, vaan korkeintaan ristiverinen... Paapelin äiti on belgianpaimenkoira, isä bassetti!

Paapeli osasi minut kutenkin hurmata, tiesimme kyllä etteivät ihmisemme katso hyvällä suhdettamme ja niin olimme vain hyviä ystäviä kuin ennenkin ihmisten nähden mutta kun heidän silmänsä vältti vietimme yhteisiä ihania hetkiä...

*****************************************

Jokainen saattaa arvata kuinka siinä sitten kävikään, vatsani alkoi pyöristyä kummasti ja ruokahaluni kasvoi hurjaksi!

Maaliskuun alussa ihmiseni laittoivat minulle jo ihan oman korin jossa sain nukkua, mamma selitti jotain kummaa lapsistakin, ajattelin ihan höyrähtäneen!

18.3 tapahtui jotain vallan kummallista, vaikka olin ollut viime kuukaudet koko ajan vallan nälkäinen, ruokahaluni katosi ihan kokonaan! Ei maistunut nappula eikä makkara, hieman huolestutti olenkohan ihan kipeäksi tulossa mutta ymmärsinhän sentään mistä on kyse! Kun katselin massuani joka oli suuri kuin olisin muutaman jalkapallon nielaissut ei ruokahaluttomuuteen löytynyt kuin yksi selitys; vatsani oli vain kertakaikkiaan nyt aivan täysi!

19.3 vatsassani nipisteli oudosti, minua hermostutti kovasti koko ajan ja ulkonakin piti käydä asioilla vähän väliä. Mammaa ei tuntunut väsyttävän lainkaan kun valvoi kanssani koko yön ja silitteli minua. Mukavaa, olonikin oli hieman rauhallisempi.

20.3 aamulla alkoi tapahtua kummallisia, ponnistutti koko ajan kovasti ja mamma sai minua rauhoitella pysymään korissani pötköttelemässä. kello 10.22 se sitten tapahtui, suuri ihme!

Ensimmäinen pieni lapsukaiseni näki päivänvalon, kun sen ihanan pienen mustan nyytin näin oli kun joku olisi minulle kertonut miten täytyy toimia, pesin lapseni huolella ja päästin sen imemään nisää. Olin pakahtua ylpeydestä!

Sen päivän aikana synnytin vielä kuusi lasta, 2 tyttöä ja 5 poikaa joista osa muistuttaa ulkonäöltään isästään Paapelista ja osa taas minun isästäni rottweileristä. Luulenpa kuitenkin että suurin osa lapsistani saa isänsä jalat, niin lyhkäisiltä ne vaikuttivat!

Sulhaseni Paapeli